Mikä ihmeen kasvi-maalari?

Olemme saaneet nauttia kasvimaamme sadosta jo jonkun aikaa. Toki sato on melko pientä kussakin lajikkeessa, mutta niin oli tarkoituskin: kokeilla ensimmäisenä kesänä mikä viihtyy pihassamme, mikä ei ja mitä ylipäänsä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Iloinen yllätys, moni lajike viihtyy ja palkitsee meitä tumpeloita herkuillaan! Siitä olemme kiitollisia!

Käytän postauksissani paljon nimitystä kasvimaalaari (kuusi rumaa betonikourua, jotka paljastuivat takapihallamme lumen alta keväällä) sen kummemmin edes kyseenalaistamatta, onko se suomenkieltä siis kasvimaa-laari, koska ne ovat laareja, joissa meillä on kasvimaat :) moni lukija onkin sitten  ihmetellyt, että mikä ihmeen kasvimaalari meillä käy, kuka maalaa ja mitä meidän kasvimailla.  Toivon mukaan kasvimaalaari-nimitys sai nyt jonkinmoisen selityksen, koska käytän sanaa jatkossakin ;D

Seuraavissa postauksissa käyn läpi joitakin reseptejä, joita olen kokeillut ja hyviksi havainnut, tässä postauksessa kuitenkin muutamia  havaintototeamuksia.

Koristekasveista kaunein:

Kukkaan puhjennut lilja


Makoisin:

"Oma maa mansikka"

Omassa ruuanlaitossa trendikkäin:

Kirkkaan vihreä pinaatti

Jokapäiväisin:

Sipuli

Oudoin:

"Karvianteri" (istutimme karviaispensaan  tietämättämme  paikkaan, jossa kasvaa monivuotista korianteria, hyvin viihtyvät keskenään)

Uhkarohkein:

Tomaatti valkoisessa majassa, kuitenkin jo raakileet näkyvissä!

Tuoksuvin:

(Hupsista) timjami

Sinnikkäin:

Vuohenputki

Odotetuin:

Porkkana, joka edelleen antaa odotuttaa itseään

Epäonnistunein:

Kukkakaali, lehdet ovat alusta asti olleet kuin emmentaali, tuskin siitä mitään syötävää tulee.

Hyötykasveista kaunein:

Kesäkurpitsan kukka

Kaunista, ihmeellistä eloa...selvästi yöllisen kasvimaalarin tekosia...






 

Valkoinen maja

"Oooooh, kato äiti kuka meille on rakentanu valkoisen majan?" kysyi esikoiseni eräänä aamuna.

Isi. Isin haaveena oli itse asiassa tälle kesää rakentaa kasvihuone takapihallemme. Halusi ryhtyä tomaatin kasvattajaksi. Kuten meille aina, tuli taas pari muuttujaa eikä kasvihuone eikä edes -kaappi koskaan valmistunut. (Tämä tosin on vähiten isin syy, kyllä syyt oli olosuhteissa.)

Tomaattien, chilien ja paprikoiden siemenet oli joka tapauksessa kylvetty jo hyvissä ajoin keväällä ja aseteltu työhuoneen Sotka-hyllylle valon alle.

Isi oli kasvattanut niitä rakkaudella ja huolenpidolla ja vihreät taimet olivat kurkottaneet päivä päivältä ylemmäs. Jossain vaiheessa hylly ei tietenkään enää riittänyt ja taimet siirrettiin ylijäämänä olleelle vauvanhoitopöydälle. Kohta työhuoneen ikkuna alkoi peittyä vihreästä viidakosta ja huoli siitä kansoittaisivatko ne lopulta muitakin huoneitamme oli ajankohtainen.

Koska sää täällä susirajalla ei paljon hehkunut lämpöä vielä heinäkuun alkupuolellakaan, ei taimiparkoja uskaltanut istuttaa multaan paljaaltaan. Riski sadon kariutumisesta oli liian suuri ja nuo tomaatit, chilit ja paprikat olisivat tarvinneet enemmän karaistumista ulkoilmaan, jotta ne olisi pystynyt istuttamaan sellaisinaan yhteen laareistamme. Oli siis keksittävä jotain...

Isi päätti kyhätä "köyhän miehen" kasvihuoneen ja niin meille rakentui valkoinen maja takapihalle :)

Ei siihen tarvittu kuin vähän ylijäämäpuutavaraa kehikoksi, hallaharso, muutama hakaneula ja kiviä. Kuopus tosin menetti näin ollen oman "hiekkalaatikkonsa", kun viimeiseenkin laariin saatiin elämää... 

Joku lukijoista nauraa hankkeelle, mutta oon ihan hirviän ylypiä miehestäni, joka sinnikkäästi toteutti haaveensa omalla tavallaan ja siitä, että tomaatit, paprikat ja chilit todellakin elävät ja voivat edelleen hyvin! Takana on jo kolme yötä ;) Hullu kokeilu saattaa oikeesti onnistua! Peukut pystyssä ja kunnia sille kenelle se kuuluu! "Wau, isi osaa", ihaili esikoisemme ja riensi tutkimaan mitä majasta löytyi.

Touhun tytöt

Kirjoitin aiemmin lähtökohdastamme, että puutarhaa rakennetaan yhdessä lasten leikit ja läsnäolo hyväksyen. Välillä menee hermot, myönnän, jatkuva keskeytyminen milloin mistäkin syystä saa takaraivoni jyskyttämään. Viimeksi tänään heitin puutarhahanskani tiskiin ja tiuskaisin koko poppoolle alhaisine verensokereineni "ettekö te nyt voi antaa mun kitkeä nämä loppuun, ei tämä tämmönen toimi". Sitten marssin sisälle, keitin kattilallisen mannapuuroa, söin ja syötin, laitoin kuopuksen päikkärelle, join kupin kahvia ja vedin päämäärätietoisesti hanskat uudestaan käteen. Huh, nyt kaikki kasvimaalaarit on taas hetkeksi kitketty rikkakasveista ja maailma näyttää selkiytyneen. Varokoon, ken uskaltaa uhmata äidin kitkemisflowta..

Oikeasti silti on aika hellyttävää, miten lapset ovat löytäneet paikkansa puutarhastamme. Esikoisemme ei koskaan ole leikkinyt niin paljon "salaattileikkiä" kuin nyt ja kuopuksemme...niin no, hän ei ole koskaan syönyt niin paljon multaa... Olen kuitenkin varma, että kumpikin on saanut aimoannoksen "vihreää" puolentoista kuukauden aikana, jona olemme puutarhaprokkistamme eläneet. Luulen, että ensi kesänä istutuspuuhissa on kaksi entistäkin innokkaampaa puutarhurinalkua ja kiinnostus siihen, mistä äidin salaattiainekset ovat peräisin kasvaa :) Toivo elää, jospa heistä ei kehittyisi näin tumpeloita...

Kuopus pitää yhtä kasvimalaareista hiekkalaatikkonaan

Vermeet esille...

... ja"salaattileikki" eli piknik voi alkaa

                 

Välillä opetellaan ajamaan pyörällä

"Kuk-ka"

Kastella täytyy, (vaikka  koko päivän  taivas olisi kaatanut vettä)

Illalla huomasin, että jotkut olivat tulleet rääppiäisiin...

Rikkaa ristiin ja rastiin

Voi ja niin kun minä jo ehdin iloita "mukaperennastani", tuosta uljaasta violetin ja pinkin vivahteisesta monivuotisesta kukasta, jota meillä kasvaa aidan vieressä niin kauniina rivistönä...

ja sitte luin, että rikkakasvi se on...nimittäin Lupiini. Höh. Samaan "perennakategoriaan" se kuuluu noiden voikukkien ja valkoapiloiden kanssa, mitä näkyy levittyneen entistä enemmän pitkin maita ja mantujamme. Lojaaleja, heleppoja, nättejäkin. En minä raski niitä kitkeä pois. Hesarin vanha artikkeli kauniisti kukkivista rikkakasveista sai minut tuntemaan taas oloni niin epäpuutarhuriksi...väitän silti, että maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka ihailee ja ilahtuu rikkakukistamme enemmän kuin minä ja hän on esikoiseni.



Ymmärrän rikkakasvien haitallisuuden mutta kukka-asetelmat, -kimput ja -seppeleet kukkaistytölleni edelleen suotakoon ihan oman pihan antimista :)

Vattupensaillamme oli vielä jokin aika sitten kirkkaan vihreä peti. Löysin sattumoisin Vihertantan tarinoita -blogin, jonka innoittamana nimesin vihreän, nopeasti ja sitkeästi leviävän vattupedin vuohenputkeksi. Nyt suurin osa on revitty pois, mutta omistushaluinen se on, liekö ihan loukkaantunut, kun niin hanakasti tarrasimme siihen, että pukkaa nopealla tahdilla lisää väriä tylsään multamaahan...Äitini huomautti ystävällisesti, että ihan naapurisovun säilyttämiseksi, voisimme kuulemma pikaisesti viedä kerääntyneet rikkaröykkiöt kaatopaikalle, anto ihan kupongitkin käteen, joilla voi viedä maksutta. Kiitos viedään, ei auta leimaantua hoodien rikkalaumaksi.

Jotenkin silti tunnen sympatiaa rikkakasvejani kohtaan. Ne edustavat epätäydellisyyttä, epätäydellisen puutarhurin pihamaalla. Ne tarjoavat mahdollisuuden pysähtymiseen ja fokusoimiseen, pieneen puuhasteluun. Ne opettavat erottamaan olennaisen epäolennaisesta, toisaalta pakottavat miettimään pihamaan luonnollisuutta. Emmehän suuressa vallantunteessamme liikaa muokkaa pihamaatamme luonnottomaan tilaan tuomalla sinne kasveja, jotka eivät siellä selvästikään viihdy tai edes selviä hengissä...



  

Sateen jälkeen...laareissa elonmerkkejä!

Sadekausi. Tuuli. Kylymä. Oisko se nyt takana, että pääsisi taas pihalle oleskelemaan ihan kunnolla?

Meillä puutarhahommat piti vähän taukoa juhannuksen jälkeen. Mukavuudenhalu iski, kun ei se kauan odotettu "kesä" alkanutkaan ilmojen puolesta.. Sade näyttää kuitenkin tehneen kutaa kasveille. Betonilaareissa näyttäisi olevan elonmerkkejä! Hurraa! Nämä elonmerkit ovat nykyisin niin selvät, että tumpelokin erottaa rikkakasvin ja hyötykasvin ulkonäöllisen eron. Mainittakoon esimerkkinä, että turhaan iloitsin aluksi porkkanalaarissa peltokortteesta, nyt osaan sen nipsaista pois ;) Nyt laarit eivät enää häiritse niin hirveesti esteettistä silmääkään.  


Alla muutama esimerkki elonmerkeistä, mukavaa on huomata, että itse asiassa kaikissa laareissamme on jo jotain elämää, mutta osa vielä niin pientä ja hentoa, että annan niille aikaa ennen kuin hehkutan liikoja :) Yrteistä suokkarini on Timjami, meillä se on Hupsista Timjami, koska istuttaessani siemeniä humpsautin koko pussin vahingossa ihan samaan paikkaan pienelle alueelle. En mää niin varma ollu noista muistakaan siemenistä, varmasti osa meni liian syvälle multaan ja liian pienelle kylvöalueelle, mutta harvennellaan sitte jos siihen asti joskus päästään. 


Nyt iltaisin, kun lapset jo nukkuu. Äiti ja isi käy ihailemassa plantaasejaan. Jutellaan niille mukavia ja tullaan tutuiksi, puolin ja toisin ;)

Tämmösiä laareja löytyy  takapihaltamme 6 kpl

Sipuli on tällä hetkellä selkein "laarinousija"

      

                   Porkkanasta näkyy jo hiukset

            

                     Mansikan raakile

Vesileikit on in, oli sade tai ei

Hupsista Timjami yläreunassa,
alareuna ammottaa tyhjyyttä

                               

Pinaattiakin kertyy