perjantai 5. heinäkuuta 2013

Olla möllötys :)

Olen ollut lähes kuukauden vapaalla. Viime vuosi oli mielenkiintoinen, mutta rankka töissä ja harrastusprojekteissa, en tajunnutkaan millaisessa ajatusmyllerryksessä ja enrgiavajeessa elin, kunnes 10.-23.6. välisen ajan tyhjensin päätäni nukkumalla paljon ja juoksemalla yksin pitkin maanteitä. Olin, liikuin, mutta täysin omilla ehdoillani. Tuo oleminen jatkuu.


Mieheni jaksaa puuhastella pihalla, minä lähinnä keskityn lueskelemaan terassilla ja katsomaan kuinka hienosti hän hoitaakaan hommat :D Viimeksi olen laiskotellut tällä mitalla ennen tylleröiden syntymää eli joskus kuusi vuotta sitten...vaihteeksi kauheen ihanaa!

Astettava jykevämmät hernetuet :) satoa saanemme herneiden ja mansikoiden lisäksi ainakin kesäkurpitsasta, salaateista, porkkanoista, pinaatista, avomaakurkusta ja yrteistä

Olen toiminut terassilla istuskellessani myös valvontahommissa, äitinä kun omistan monet silmät ja ohjeistuksia piisaa...En ole multaan koskenutkaan tänä kesänä, olen keskittynyt tekemään ruokaa ja leipomaan. Ruoastamme on tullut värikkäämpää ja monipuolisempaa, ravitsevampaakin. Olen pyrkinyt hidastamaan vauhtia ja lisäämään laatua. Olen pyöräillyt lähileipomosta tuoretta leipää, torilta perunoita, kauppahallista kalaa ja parhaillaan opettelen hyödyntämään villiyrttejä, lähinnä kylläkin vasta auringonkukanlehtiä ja nokkosta, mutta pikkuhiljaa repertuaari laajennee.

Vihersalaattia

Couscoussalaattia

Fetapinaattipiirakkaa

Suklaakakkua

Raparperipiirakkaa

Pakuriappelsiinisitruunaminttujääteetä

Tylleröt ovat puuhailleet omia leikkejään. Pihasta on tullut myös "leikkihuone" sillä kaikenlainen leikki ja puuhastelu on ulkoistettu.


Rakastan kesää. Rakastan kesää omakotitalossa. Ovet ovat selällään. Porukkaa, pientä ja isoa, tulee ja menee. Säästä piittaamatta, molemmat tylleröt pukeutuvat mekkoon tai hameeseen ja kirmaavat leikkeihinsä pihalle naapurilasten kanssa.


Kun nukuttaa, nukutaan.




Välillä keittiön pöydän ääressä istuu monenkokoista veijaria jätskillä naama virneessä. Kesän alussa päätin, että meillä tulee olemaan jätskiä pakkasessa, koko kesän, aina käden ulottuvilla. Koko poppoota onnellistava päätös :)

Olen surkea puutarhuri, mutta kesästä, vapaasta ja lomasta osaan ottaa irti olennaisen.

Olkoon ne kukat hiuksissa..



maanantai 27. toukokuuta 2013

Kun Keltanokkaviherpeukalo talviuniltaan heräsi..

Myönnän suoraan: ei oo kiinnostanu. En oo jaksanu. Mulla on ollu tuhannen kohdan to do -lista töissä ja harrastuksissa ja se vielä jatkuu kesäkuun 10. päivään asti. Sitte ehkä, kohta puoliin. jaksan suunnata enrgiaani taas kotiin ja pihaan. Edelleenkään en jaksa ressata, mutta omakotitaloasujana mun pitäis olla hirviän paljon enemmän kiinnostunut pihan kunnostamisesta...mä kasvan tässä asiassa, uskokaa pois ;) 

Parin päivän aikana oon kuitenkin uskaltautunu katselemaan puutarhaa sillä silmällä ja huomannu, että sillä aikaa kun olen ollut niin "kiireinen", pihamaallamme on tapahtunut jotain. Elämä virkoaa! Lisääntynyt valo ja lämpö on saanut aikaan liikettä kasveissa ja perheemme muissa jäsenissä.

Etupihalla oli merkkejä ruutuleikistä
Oleellisimmat vermeet oli roudattu autotallista käden ulottuville

Porkkanat, pinaatti ja kesäkurpitsa oli jo kylvetty

Valkoinen majakin oli pystetty, chilin alut ja tomaatin taimet ovat odottamassa istuttamista

Jotain valmistakin jo..ruohosipulia

Talon edellisen rouvan monivuotisia, taidettiin viime kesänä "kylvöpäissämme kääntää" nämä, koska en muista yhtään tämmösiä nähneeni...

Riitu tykkää hengailla ja katella kun pihamaalla puuhastellaan

Piknikkamut oli näköjään löytäneet apajille

..ja ennen kuin ehdin tajuta mitään, tämä meidän peppipitkätossuprinsessa rimpuili pihamaalla valkoisessa mekossa, joka alunperin on morsiustyttöasu..en raskinu mäkättää.. tällä kertaa...


Hetkeä myöhemmin samainen tapaus keräili tykötarpeita uusimpaan taideteokseensa

...nimittäin kukkakäpyyn.

Vipperätyttö on hiukan rauhallisempi tapaus

ja hän nauttii kovasti puutarha-apuaisena olosta.


Vähitellen. Heräilen itsekin. Kotoilu ei kuulostakaan yhtään hassummalta..sitten kesäkuun 10. päivän jälkeen..