torstai 2. elokuuta 2012

Köksäilyä

Koska tämä ei ole ruokablogi, aivan turha odottaa meikäläiseltä mitään veretseisauttavia gourmeereseptejä, mutta ruuanlaitto ja leipominen on terapeuttista puuhastelua, joten aivan pakko jakaa muutama köksäilykokemus, joiden inspiraationa on toiminut oman maan raaka-aineita ja muutamien ystävieni heittämät ideat. Mulla on "eiseooniinjustiin" -mittoja, joten varoitusen sana siitäkin. Veikkaan, että köksäilykokemuksiin tulee ainakin osa 2 jahka satoa valmistuu. Seuraaviin annoskuviin olisin mieluusti ottanu jonkun stailaamaan. Pahoitteluni, jos ne ennemminkin ovat luotaantyöntäviä kuin houkuttelevia :P Eräs ystäväni totesi jokin aika sitten pää kallellaan, että ne sun postaukset on jotenki semmosia... sympaattisia. Aika säälivä katse sillä oli, että en tiedä oliko se hyvä vai huono juttu. Menköön siis nämäkin kokkailuni ja kuvani sarjaan "sympaattisia"...

MANSIKKA

Oman maan mansikkaa olen hyödyntänyt eniten jugurtin ja rahkan kanssa, mutta yksi salainen paheeni on brie-juusto, joten yhdistin sitä mansikan kanssa ja alla siitä combosta helppo herkku.

On kätevää hakea silloin tällöin kourallinen mansikoita ja hyödyntää niitä aamupalana tai välipalana. Suosikkini on itsetehty mansikkajugurtti.



Mansikkajugurtti:

kourallinen mansikoita soseutetaan esim. sauvasekoittimella (suosittelen, maku on täyteläisempi kuin paloina)
huljautus luonnonjugurttia
puristus hunajaa


Mansikkajugurtista tulee aamupala lisäämällä siihen mysliä.










Mansikka-brie -käärö, esikuva on täällä:

lehtitaikinalevyjä (joku jaksaa hifistellä ja valitsee filotaikinaa, minä en :))
mansikoita
brie-juustoa
sulatettua voita
hasselpähkinärouhetta
kananmunaa voiteluun

Jaa taikina paloiksi ja kauli tai venytä taikina ohueksi. Sudi sulatetulla voilla levyjä ja ripottele päälle hasselpähkinärouhetta. Laita keskelle mansikan ja brien paloja.



Sulje kääröksi.



Voitele kananmunalla ja paista uunissa 10-15min. 225 asteessa. Varo laittamasta täytettä liikaa, minä rohmusin ja osa kääröistä avautuivat uunissa. Malttia siis, kuva vääristää :P Pinnasta tuli tokalla kerralla rapea, kun kaulin taikinan ohueksi ja laitoin vähemmän täytettä. Mutta mitään kahvipöydän kaunokaisia näistä ei tullut.

...silti ne kummasti hävis jonneki...











YRTIT


Halusin hyödyntää yrttejä itse tehdyssä leivässä ja löysinkin ihan herkkuleipäreseptin. Mainittakoon, että seuraavalla kerralla tosin aion tehdä tästä satsista kaksi erillistä leipää ja taputella taikinan ohuemmaksi, mutta hyvää toki näinkin, niin ja valkosipulia raastoin taikinaan enemmän kuin ohjeessa. Itse käytin yrteistä tällä kertaa ruohosipulia, korianteria ja timjamia. Koska reseptistä puuttuu kuvat, laitan omani tähän :)

 Taikina oli tosi helppo alustaa ja se kohosi hyvin.











Taikina levittyi sormin vallan mainiosti uunipellille, en tarvinnut jauhojakaan ollenkaan



Parasta, kun nauttii heti. Sormisuolahippuset rouskuivat mukavasti hampaissa ja antoivat ihanan makusykäyksen vähän väliä :)








PINAATTI


Paljastan, että en juurikaan ole pitänyt pinaatista koskaan. Väkipakolla olen kerran vuodessa syönyt einesohukaisia ja kananmunan kylpyä, pinaattikeittoa. Ei ole meikäläiseen purrut sen enempää Kippari-Kalle - kuin "sitä on niin kätevä laittaa salaattiin" -propagandatkaan. Siksi otin siis melkoisen haasteen päättäessäni opetella valmistamaan hyvältä maistuvia pinaattiruokia. Arvatkaas mitä, nyt mulla on ainaki kolme ihan sikahyvää ruokalajia, joihin olen koukussa ja on kuulkaas kaukana niistä einesmauista!

Pinaattilätyt ja siikasuttu

Väitän, että jokaisessa suvussa kiertää "se ainoa oikea" -letturesepti, joten jokainen käyttäköön omaansa pohjana. Minä tein näillä mitoilla (2 aikuista ja 2 lasta kattavaan lounaaseen).

5dl maitoa
3 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
loraus sulatettua voita
oman maun mukaan pinaattia (ryöppää eli kiehauta muutama minuutti runsaassa vedessä tuoreita pinaatteja, soseuta sauvasekoittimella tai vastaavalla)
suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä n. 30min. Sitte vain paistamaan!

Kuvat on otettu eka kokkauskerralta ja silloin arastelin pinaatin käyttöä, joten näistä ekoista versioista tuli meleko vaaleita. Nyt olen jo rohkeampi ;)












Hyviä tällaisenaankin. Mutta meidän lounaslätty sisälsi myös siikasutun.

Siikasuttu

savusiikaa
punasipulia
turkkilaista jugurttia
sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria

Eli sekoita ainekset keskenään siten kuin hyvältä tuntuu ja maistuu :D sipase lätylle kerros ja pyöräytä rullalle.

Pinaattimuhennos, esikuva löytyy täältä

Tämä sopii mainiosti grillipihvin kylkeen, mutta oikeastaan vaikka minkä lisäkkeenä! En ikinä olis arvannu, että näin yksinkertainen voi maistua näin hyvältä ja minusta pinaatti saa aivan uuden maun!

Paista öliiviöljyssä
valkosipulia
punasipulia
pinaattia (tuoreena, ei tarvitse ryöpätä)
kirsikkatomaatteja halkaistuina
pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria

Laitoin aikas paljon valkosipulia ja sipulia :P ja käytin ihanaa sormisuolaa, koska pidän niistä hipuista!













Palak paneer, esikuva löytyy täältä 

Eräs ystäväni vinkkasi, että on ihastunut reissuillaan tähän pinaattiseen ruokalajiin. Netistä löytyy monta erilaista reseptimuunnosta ja niitä tutkittuani päädyin kokeilemaan tätä reseptiä ja aaaaaah, taivaallisen makuista! Jälleen täytyy sanoa, että pinaatti saa uuden makuvivahteen ja en uskoisi syöväni näin maukasta kasvisruokaa :P

Mainittakoon, että tein reseptistä puolet (2 aikuista) ja lisäkkeenä tarjosin jasmiiniriisiä sekä maanmainiota yrttileipää, jonka resepti yllä (Naan-leivän länsimaisempi versio :)). Pinaattia en käyttänyt ihan noin paljon (tuohon puolikkaaseen n. 150g tuoretta pinaattia). Mulla ei sattunut olemaan korianterinsiemeniä, mutta en kaivannut niitä. Käytin punaista paprikaa ja kirsikkatomaatteja, koska halusin värikkäämpää ruokaa kuin esikuvani. Kotijuustona käytin leipäjuuston paloja, toimi!

En tiedä kuinka alkuperäisillä vesillä olin, mutta herkkua tämä ainakin oli!

6 kommenttia:

  1. Oi, reseptit kuulostavat herkullisilta! Ja kuvat ovat kaukana luotaantyöntävistä, mulle ainakin tuli vaan N Ä L K Ä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että pinaatista tuli uusia reseptejä. Mökillä pinaatit ovat käyttövalmiita, joten kokeilenpa jotain. Ja nuo nyytit näyttävät herkullisilta. Kiitos!KV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaattimuhennoksesta on helppo aloittaa ja se on tosi nopea lisäke valmistaa, oikeesti alle 10 minuutissa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oisko tässä jotain vinkkiä nopeaan ja helppoon arkiruokaan, josta kirjoitit omassa blogissas :) ?

      Poista