sunnuntai 12. elokuuta 2012

Herkullisia värejä ja makuja

Satoa pukkaa, on tämä ihanaa ja ihmeellistä, aina vaan. Nyt kyllä jännittää ehtivätkö kaikki kypsyä ennen kuin kylmän kalskea syksy saapuu...mutta iloitsemme näistäkin valmiista ja melkein valmiista tapauksista.

Ensin kaunistuksia, jotka ovat puutarhassamme vähemmistönä. Olemme keskittyneet hyötykasveihin tänä kesänä. Muutamia koristekasveja kuitenkin löytyy, osa suosikkikesäkukkiani ja osa monivuotisia liljoja, joita on näköjään nyt puhjennut enemmänkin kukkaan ja eri värisinä.

Lempiluonnonkukkani on päivänkakkara, joten 
valitsen aina kesäkukiksi markettaa                                                              


Puutarhan piristys, hehkuvan oranssi samettikukka ja näitä meillä on paljon


Samettikukkien vieressä aurinkoinen lilja, jos joku tietää tarkemman lajikkeen kuulen mielelläni 


Herkempi ja esikoiseni suursuosikki, vaaleanpunainen lilja, tästäkään en sen tarkemmin tiedä



Hyötykasvitkin ovat värikylläisiä. Tyllerömme viihtyvät pihalla tällä hetkellä parhaiten marjapensaiden lähellä. Osa marjoista tosin on edelleen hieman raakoja, mutta olemme päässeet nauttimaan niistä onneksi osittain. Lehtisalaatit ja yrtit ovat reheviä ja ihan kohta ne kauan odotetut porkkanatkin ovat hyödynnettävissä. Eniten pelottaa, ettei valkoisen majan chilit, tomaatit ja paprikat ehdi kypsyä. Vieläkö on kesää jäljellä? Melko houkuttelevia nämä hyötykasvit silti vai mitä?

Raikasta lehtisalaattia


Punaista viinimarjaa, kuopuksen suosikki


Mustaherukkaa, äitin suosikki


Vadelmaa, esikoisen suosikki


Valkoisen majan chiliä, isin suosikki


Valkoisen majan ujo paprika, joka viihtyy lehtien suojassa


Valkoisen majan tomaatteja


Karviaisia, ainakin maistiaisiksi, mutta pensas onkin vielä ihan taapero


Yllättäin hentoinen omenapuummekin tuottaa satoa :)



Keltanokkaviherpeukalohan onnellistuu ruokaa laittaessaan ja leipoessaan, joten heittäkääpä mulle ideoita (saa olla jotain hulluakin), mitä voisin näistä marja-, hedelmä- ja vihannessadoista kokeilla. Lupaan hankkia reseptin ja kokeilla sekä raportoida postauksessani valmiita tuotoksia tai jos sulla on antaa toimiva reseptin johonkin, sellainenkin on lämpimästi tervetullut! 

1 kommentti:

  1. Punasista viinimarjoista rahka siten, että rikot marjat. Jos haluat deluxen, raasta suklaarouhetta sekaan. Meikäläisen talaviherkku.

    VastaaPoista