Vuosi omakotitaloasujana

..ja kuinkas sitten kävikään.

Keltanokkapuutarhuri jaksoi olla suhteellisen aktiivinen elokuulle asti. Sitten alkoi työt, harrastukset ja syksyinen arki. Niinhän siinä sitten kävi, että puutarha ja samalla tämä blogi jäi ikään kuin vaivihkaa vähitellen ihan paitsioon. Yritin olla kuitenkin ymmärtäväinen ja armollinen itselleni, ne ruuhkavuodet junou, ei vaan repee kaikkeen.

Satoa saimme, jopa valkoinen majamme ehti kuin ehtikin tehdä kypsiä pikkutomaatteja. Paprikat ja chilit jäivät raaoiksi, mutta tulipahan kokeiltua :) Oli paljon muitakin jotka eivät sitten koskaan onnistuneet kypsymään sadoksi mm. punajuuret, kukkakaali ja lanttu, mutta myös paljon vihanneksia ja marjoja hyötykäyttöön, joten plussan puolelle kai jäätiin :)

Tärkeimmät opit: 1) pitää ens keväänä aloittaa aikaisin ja 2) osata hyötykäyttää paremmin satoa, nyt osa nimittäin "unohtui" maahan (niin tiedän, kauheeta tuhlausta, mutta mutta..no ei tähän selityksiä kyllä löydy).

Huomasin tänään, että on kulunut vuosi siitä, kun muutimme omaan taloomme. Täällä on koti, sen tuntee. Täällä voin henkisesti paremmin kuin missään muussa kodissamme aiemmin ja täällä on ihana seurata tylleröjen kasvua. Onni asuu täällä, vaikka välillä näissä ruuhkavuosissa on nipistettävä ja muistutettava itseä  pienistä ohikiitävistä hetkistä, joita ei auta kohta sitten haikailla.

Joulun tunnelmaa odotellessa...

Herkullisia värejä ja makuja

Satoa pukkaa, on tämä ihanaa ja ihmeellistä, aina vaan. Nyt kyllä jännittää ehtivätkö kaikki kypsyä ennen kuin kylmän kalskea syksy saapuu...mutta iloitsemme näistäkin valmiista ja melkein valmiista tapauksista.

Ensin kaunistuksia, jotka ovat puutarhassamme vähemmistönä. Olemme keskittyneet hyötykasveihin tänä kesänä. Muutamia koristekasveja kuitenkin löytyy, osa suosikkikesäkukkiani ja osa monivuotisia liljoja, joita on näköjään nyt puhjennut enemmänkin kukkaan ja eri värisinä.

Lempiluonnonkukkani on päivänkakkara, joten 

valitsen aina kesäkukiksi markettaa                                                              

Puutarhan piristys, hehkuvan oranssi samettikukka ja näitä meillä on paljon

Samettikukkien vieressä aurinkoinen lilja, jos joku tietää tarkemman lajikkeen kuulen mielelläni 

Herkempi ja esikoiseni suursuosikki, vaaleanpunainen lilja, tästäkään en sen tarkemmin tiedä

Hyötykasvitkin ovat värikylläisiä. Tyllerömme viihtyvät pihalla tällä hetkellä parhaiten marjapensaiden lähellä. Osa marjoista tosin on edelleen hieman raakoja, mutta olemme päässeet nauttimaan niistä onneksi osittain. Lehtisalaatit ja yrtit ovat reheviä ja ihan kohta ne kauan odotetut porkkanatkin ovat hyödynnettävissä. Eniten pelottaa, ettei valkoisen majan chilit, tomaatit ja paprikat ehdi kypsyä. Vieläkö on kesää jäljellä? Melko houkuttelevia nämä hyötykasvit silti vai mitä?

Raikasta lehtisalaattia

Punaista viinimarjaa, kuopuksen suosikki

Mustaherukkaa, äitin suosikki

Vadelmaa, esikoisen suosikki

Valkoisen majan chiliä, isin suosikki

Valkoisen majan ujo paprika, joka viihtyy lehtien suojassa

Valkoisen majan tomaatteja

Karviaisia, ainakin maistiaisiksi, mutta pensas onkin vielä ihan taapero

Yllättäin hentoinen omenapuummekin tuottaa satoa :)

Keltanokkaviherpeukalohan onnellistuu ruokaa laittaessaan ja leipoessaan, joten heittäkääpä mulle ideoita (saa olla jotain hulluakin), mitä voisin näistä marja-, hedelmä- ja vihannessadoista kokeilla. Lupaan hankkia reseptin ja kokeilla sekä raportoida postauksessani valmiita tuotoksia tai jos sulla on antaa toimiva reseptin johonkin, sellainenkin on lämpimästi tervetullut! 

Köksäilyä

Koska tämä ei ole ruokablogi, aivan turha odottaa meikäläiseltä mitään veretseisauttavia gourmeereseptejä, mutta ruuanlaitto ja leipominen on terapeuttista puuhastelua, joten aivan pakko jakaa muutama köksäilykokemus, joiden inspiraationa on toiminut oman maan raaka-aineita ja muutamien ystävieni heittämät ideat. Mulla on "eiseooniinjustiin" -mittoja, joten varoitusen sana siitäkin. Veikkaan, että köksäilykokemuksiin tulee ainakin osa 2 jahka satoa valmistuu. Seuraaviin annoskuviin olisin mieluusti ottanu jonkun stailaamaan. Pahoitteluni, jos ne ennemminkin ovat luotaantyöntäviä kuin houkuttelevia :P Eräs ystäväni totesi jokin aika sitten pää kallellaan, että ne sun postaukset on jotenki semmosia... sympaattisia. Aika säälivä katse sillä oli, että en tiedä oliko se hyvä vai huono juttu. Menköön siis nämäkin kokkailuni ja kuvani sarjaan "sympaattisia"...

MANSIKKA

Oman maan mansikkaa olen hyödyntänyt eniten jugurtin ja rahkan kanssa, mutta yksi salainen paheeni on brie-juusto, joten yhdistin sitä mansikan kanssa ja alla siitä combosta helppo herkku.

On kätevää hakea silloin tällöin kourallinen mansikoita ja hyödyntää niitä aamupalana tai välipalana. Suosikkini on itsetehty mansikkajugurtti.



Mansikkajugurtti:

kourallinen mansikoita soseutetaan esim. sauvasekoittimella (suosittelen, maku on täyteläisempi kuin paloina)
huljautus luonnonjugurttia
puristus hunajaa

Mansikkajugurtista tulee aamupala lisäämällä siihen mysliä.










Mansikka-brie -käärö, esikuva on täällä:

lehtitaikinalevyjä (joku jaksaa hifistellä ja valitsee filotaikinaa, minä en :))
mansikoita
brie-juustoa
sulatettua voita
hasselpähkinärouhetta
kananmunaa voiteluun

Jaa taikina paloiksi ja kauli tai venytä taikina ohueksi. Sudi sulatetulla voilla levyjä ja ripottele päälle hasselpähkinärouhetta. Laita keskelle mansikan ja brien paloja.

Sulje kääröksi.

Voitele kananmunalla ja paista uunissa 10-15min. 225 asteessa. Varo laittamasta täytettä liikaa, minä rohmusin ja osa kääröistä avautuivat uunissa. Malttia siis, kuva vääristää :P Pinnasta tuli tokalla kerralla rapea, kun kaulin taikinan ohueksi ja laitoin vähemmän täytettä. Mutta mitään kahvipöydän kaunokaisia näistä ei tullut.

...silti ne kummasti hävis jonneki...











YRTIT


Halusin hyödyntää yrttejä itse tehdyssä leivässä ja löysinkin ihan herkkuleipäreseptin. Mainittakoon, että seuraavalla kerralla tosin aion tehdä tästä satsista kaksi erillistä leipää ja taputella taikinan ohuemmaksi, mutta hyvää toki näinkin, niin ja valkosipulia raastoin taikinaan enemmän kuin ohjeessa. Itse käytin yrteistä tällä kertaa ruohosipulia, korianteria ja timjamia. Koska reseptistä puuttuu kuvat, laitan omani tähän :)

 Taikina oli tosi helppo alustaa ja se kohosi hyvin.

Taikina levittyi sormin vallan mainiosti uunipellille, en tarvinnut jauhojakaan ollenkaan

Parasta, kun nauttii heti. Sormisuolahippuset rouskuivat mukavasti hampaissa ja antoivat ihanan makusykäyksen vähän väliä :)








PINAATTI


Paljastan, että en juurikaan ole pitänyt pinaatista koskaan. Väkipakolla olen kerran vuodessa syönyt einesohukaisia ja kananmunan kylpyä, pinaattikeittoa. Ei ole meikäläiseen purrut sen enempää Kippari-Kalle - kuin "sitä on niin kätevä laittaa salaattiin" -propagandatkaan. Siksi otin siis melkoisen haasteen päättäessäni opetella valmistamaan hyvältä maistuvia pinaattiruokia. Arvatkaas mitä, nyt mulla on ainaki kolme ihan sikahyvää ruokalajia, joihin olen koukussa ja on kuulkaas kaukana niistä einesmauista!

Pinaattilätyt ja siikasuttu

Väitän, että jokaisessa suvussa kiertää "se ainoa oikea" -letturesepti, joten jokainen käyttäköön omaansa pohjana. Minä tein näillä mitoilla (2 aikuista ja 2 lasta kattavaan lounaaseen).

5dl maitoa
3 kananmunaa
2,5dl vehnäjauhoja
loraus sulatettua voita
oman maun mukaan pinaattia (ryöppää eli kiehauta muutama minuutti runsaassa vedessä tuoreita pinaatteja, soseuta sauvasekoittimella tai vastaavalla)
suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä n. 30min. Sitte vain paistamaan!

Kuvat on otettu eka kokkauskerralta ja silloin arastelin pinaatin käyttöä, joten näistä ekoista versioista tuli meleko vaaleita. Nyt olen jo rohkeampi ;)

Hyviä tällaisenaankin. Mutta meidän lounaslätty sisälsi myös siikasutun.

Siikasuttu

savusiikaa
punasipulia
turkkilaista jugurttia
sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria

Eli sekoita ainekset keskenään siten kuin hyvältä tuntuu ja maistuu :D sipase lätylle kerros ja pyöräytä rullalle.

Pinaattimuhennos, esikuva löytyy täältä

Tämä sopii mainiosti grillipihvin kylkeen, mutta oikeastaan vaikka minkä lisäkkeenä! En ikinä olis arvannu, että näin yksinkertainen voi maistua näin hyvältä ja minusta pinaatti saa aivan uuden maun!

Paista öliiviöljyssä
valkosipulia
punasipulia
pinaattia (tuoreena, ei tarvitse ryöpätä)
kirsikkatomaatteja halkaistuina
pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria

Laitoin aikas paljon valkosipulia ja sipulia :P ja käytin ihanaa sormisuolaa, koska pidän niistä hipuista!

Palak paneer, esikuva löytyy täältä 

Eräs ystäväni vinkkasi, että on ihastunut reissuillaan tähän pinaattiseen ruokalajiin. Netistä löytyy monta erilaista reseptimuunnosta ja niitä tutkittuani päädyin kokeilemaan tätä reseptiä ja aaaaaah, taivaallisen makuista! Jälleen täytyy sanoa, että pinaatti saa uuden makuvivahteen ja en uskoisi syöväni näin maukasta kasvisruokaa :P

Mainittakoon, että tein reseptistä puolet (2 aikuista) ja lisäkkeenä tarjosin jasmiiniriisiä sekä maanmainiota yrttileipää, jonka resepti yllä (Naan-leivän länsimaisempi versio :)). Pinaattia en käyttänyt ihan noin paljon (tuohon puolikkaaseen n. 150g tuoretta pinaattia). Mulla ei sattunut olemaan korianterinsiemeniä, mutta en kaivannut niitä. Käytin punaista paprikaa ja kirsikkatomaatteja, koska halusin värikkäämpää ruokaa kuin esikuvani. Kotijuustona käytin leipäjuuston paloja, toimi!

En tiedä kuinka alkuperäisillä vesillä olin, mutta herkkua tämä ainakin oli!

Mikä ihmeen kasvi-maalari?

Olemme saaneet nauttia kasvimaamme sadosta jo jonkun aikaa. Toki sato on melko pientä kussakin lajikkeessa, mutta niin oli tarkoituskin: kokeilla ensimmäisenä kesänä mikä viihtyy pihassamme, mikä ei ja mitä ylipäänsä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Iloinen yllätys, moni lajike viihtyy ja palkitsee meitä tumpeloita herkuillaan! Siitä olemme kiitollisia!

Käytän postauksissani paljon nimitystä kasvimaalaari (kuusi rumaa betonikourua, jotka paljastuivat takapihallamme lumen alta keväällä) sen kummemmin edes kyseenalaistamatta, onko se suomenkieltä siis kasvimaa-laari, koska ne ovat laareja, joissa meillä on kasvimaat :) moni lukija onkin sitten  ihmetellyt, että mikä ihmeen kasvimaalari meillä käy, kuka maalaa ja mitä meidän kasvimailla.  Toivon mukaan kasvimaalaari-nimitys sai nyt jonkinmoisen selityksen, koska käytän sanaa jatkossakin ;D

Seuraavissa postauksissa käyn läpi joitakin reseptejä, joita olen kokeillut ja hyviksi havainnut, tässä postauksessa kuitenkin muutamia  havaintototeamuksia.

Koristekasveista kaunein:

Kukkaan puhjennut lilja


Makoisin:

"Oma maa mansikka"

Omassa ruuanlaitossa trendikkäin:

Kirkkaan vihreä pinaatti

Jokapäiväisin:

Sipuli

Oudoin:

"Karvianteri" (istutimme karviaispensaan  tietämättämme  paikkaan, jossa kasvaa monivuotista korianteria, hyvin viihtyvät keskenään)

Uhkarohkein:

Tomaatti valkoisessa majassa, kuitenkin jo raakileet näkyvissä!

Tuoksuvin:

(Hupsista) timjami

Sinnikkäin:

Vuohenputki

Odotetuin:

Porkkana, joka edelleen antaa odotuttaa itseään

Epäonnistunein:

Kukkakaali, lehdet ovat alusta asti olleet kuin emmentaali, tuskin siitä mitään syötävää tulee.

Hyötykasveista kaunein:

Kesäkurpitsan kukka

Kaunista, ihmeellistä eloa...selvästi yöllisen kasvimaalarin tekosia...






 

Valkoinen maja

"Oooooh, kato äiti kuka meille on rakentanu valkoisen majan?" kysyi esikoiseni eräänä aamuna.

Isi. Isin haaveena oli itse asiassa tälle kesää rakentaa kasvihuone takapihallemme. Halusi ryhtyä tomaatin kasvattajaksi. Kuten meille aina, tuli taas pari muuttujaa eikä kasvihuone eikä edes -kaappi koskaan valmistunut. (Tämä tosin on vähiten isin syy, kyllä syyt oli olosuhteissa.)

Tomaattien, chilien ja paprikoiden siemenet oli joka tapauksessa kylvetty jo hyvissä ajoin keväällä ja aseteltu työhuoneen Sotka-hyllylle valon alle.

Isi oli kasvattanut niitä rakkaudella ja huolenpidolla ja vihreät taimet olivat kurkottaneet päivä päivältä ylemmäs. Jossain vaiheessa hylly ei tietenkään enää riittänyt ja taimet siirrettiin ylijäämänä olleelle vauvanhoitopöydälle. Kohta työhuoneen ikkuna alkoi peittyä vihreästä viidakosta ja huoli siitä kansoittaisivatko ne lopulta muitakin huoneitamme oli ajankohtainen.

Koska sää täällä susirajalla ei paljon hehkunut lämpöä vielä heinäkuun alkupuolellakaan, ei taimiparkoja uskaltanut istuttaa multaan paljaaltaan. Riski sadon kariutumisesta oli liian suuri ja nuo tomaatit, chilit ja paprikat olisivat tarvinneet enemmän karaistumista ulkoilmaan, jotta ne olisi pystynyt istuttamaan sellaisinaan yhteen laareistamme. Oli siis keksittävä jotain...

Isi päätti kyhätä "köyhän miehen" kasvihuoneen ja niin meille rakentui valkoinen maja takapihalle :)

Ei siihen tarvittu kuin vähän ylijäämäpuutavaraa kehikoksi, hallaharso, muutama hakaneula ja kiviä. Kuopus tosin menetti näin ollen oman "hiekkalaatikkonsa", kun viimeiseenkin laariin saatiin elämää... 

Joku lukijoista nauraa hankkeelle, mutta oon ihan hirviän ylypiä miehestäni, joka sinnikkäästi toteutti haaveensa omalla tavallaan ja siitä, että tomaatit, paprikat ja chilit todellakin elävät ja voivat edelleen hyvin! Takana on jo kolme yötä ;) Hullu kokeilu saattaa oikeesti onnistua! Peukut pystyssä ja kunnia sille kenelle se kuuluu! "Wau, isi osaa", ihaili esikoisemme ja riensi tutkimaan mitä majasta löytyi.

Touhun tytöt

Kirjoitin aiemmin lähtökohdastamme, että puutarhaa rakennetaan yhdessä lasten leikit ja läsnäolo hyväksyen. Välillä menee hermot, myönnän, jatkuva keskeytyminen milloin mistäkin syystä saa takaraivoni jyskyttämään. Viimeksi tänään heitin puutarhahanskani tiskiin ja tiuskaisin koko poppoolle alhaisine verensokereineni "ettekö te nyt voi antaa mun kitkeä nämä loppuun, ei tämä tämmönen toimi". Sitten marssin sisälle, keitin kattilallisen mannapuuroa, söin ja syötin, laitoin kuopuksen päikkärelle, join kupin kahvia ja vedin päämäärätietoisesti hanskat uudestaan käteen. Huh, nyt kaikki kasvimaalaarit on taas hetkeksi kitketty rikkakasveista ja maailma näyttää selkiytyneen. Varokoon, ken uskaltaa uhmata äidin kitkemisflowta..

Oikeasti silti on aika hellyttävää, miten lapset ovat löytäneet paikkansa puutarhastamme. Esikoisemme ei koskaan ole leikkinyt niin paljon "salaattileikkiä" kuin nyt ja kuopuksemme...niin no, hän ei ole koskaan syönyt niin paljon multaa... Olen kuitenkin varma, että kumpikin on saanut aimoannoksen "vihreää" puolentoista kuukauden aikana, jona olemme puutarhaprokkistamme eläneet. Luulen, että ensi kesänä istutuspuuhissa on kaksi entistäkin innokkaampaa puutarhurinalkua ja kiinnostus siihen, mistä äidin salaattiainekset ovat peräisin kasvaa :) Toivo elää, jospa heistä ei kehittyisi näin tumpeloita...

Kuopus pitää yhtä kasvimalaareista hiekkalaatikkonaan

Vermeet esille...

... ja"salaattileikki" eli piknik voi alkaa

                 

Välillä opetellaan ajamaan pyörällä

"Kuk-ka"

Kastella täytyy, (vaikka  koko päivän  taivas olisi kaatanut vettä)

Illalla huomasin, että jotkut olivat tulleet rääppiäisiin...

Rikkaa ristiin ja rastiin

Voi ja niin kun minä jo ehdin iloita "mukaperennastani", tuosta uljaasta violetin ja pinkin vivahteisesta monivuotisesta kukasta, jota meillä kasvaa aidan vieressä niin kauniina rivistönä...

ja sitte luin, että rikkakasvi se on...nimittäin Lupiini. Höh. Samaan "perennakategoriaan" se kuuluu noiden voikukkien ja valkoapiloiden kanssa, mitä näkyy levittyneen entistä enemmän pitkin maita ja mantujamme. Lojaaleja, heleppoja, nättejäkin. En minä raski niitä kitkeä pois. Hesarin vanha artikkeli kauniisti kukkivista rikkakasveista sai minut tuntemaan taas oloni niin epäpuutarhuriksi...väitän silti, että maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka ihailee ja ilahtuu rikkakukistamme enemmän kuin minä ja hän on esikoiseni.



Ymmärrän rikkakasvien haitallisuuden mutta kukka-asetelmat, -kimput ja -seppeleet kukkaistytölleni edelleen suotakoon ihan oman pihan antimista :)

Vattupensaillamme oli vielä jokin aika sitten kirkkaan vihreä peti. Löysin sattumoisin Vihertantan tarinoita -blogin, jonka innoittamana nimesin vihreän, nopeasti ja sitkeästi leviävän vattupedin vuohenputkeksi. Nyt suurin osa on revitty pois, mutta omistushaluinen se on, liekö ihan loukkaantunut, kun niin hanakasti tarrasimme siihen, että pukkaa nopealla tahdilla lisää väriä tylsään multamaahan...Äitini huomautti ystävällisesti, että ihan naapurisovun säilyttämiseksi, voisimme kuulemma pikaisesti viedä kerääntyneet rikkaröykkiöt kaatopaikalle, anto ihan kupongitkin käteen, joilla voi viedä maksutta. Kiitos viedään, ei auta leimaantua hoodien rikkalaumaksi.

Jotenkin silti tunnen sympatiaa rikkakasvejani kohtaan. Ne edustavat epätäydellisyyttä, epätäydellisen puutarhurin pihamaalla. Ne tarjoavat mahdollisuuden pysähtymiseen ja fokusoimiseen, pieneen puuhasteluun. Ne opettavat erottamaan olennaisen epäolennaisesta, toisaalta pakottavat miettimään pihamaan luonnollisuutta. Emmehän suuressa vallantunteessamme liikaa muokkaa pihamaatamme luonnottomaan tilaan tuomalla sinne kasveja, jotka eivät siellä selvästikään viihdy tai edes selviä hengissä...